Shanin päiväkirja: Heimon parissa

Hiekkamyrskyyn pökertymistä seurasi sitten ihastuttava herääminen joka paikka täynnä hiekkaa. Muutkin näyttivät heräilevän ja kaivautuvan esiin hiekan keskeltä. Ympärillämme oli myös ryhmä jonkinlaisia alkuihmisiä parkitsemattomine nahkavaatteineen ja luunuijineen.

Missähän me oikeastaan olemme?

Heimon johtajalta vaikuttava vanhempi naisihminen päätteli kaiketi Jackin olevan johtajamme ja selitti tälle jotain kummallista Punasilmästä ja maasta ja jumalaksi tulemisesta niin huonolla kielitaidolla, että puheesta oli melkein mahdoton saada selvää.

Päätimme kuitenkin seurata heimoa, sillä oletimme näiden tietävän olinpaikkamme ja kaiken lisäksi kantavan mukanaan vettä ja ruokaa. Olinpaikan heimo selvästi tunsikin, mutta ruuasta ja vedestä tuli olemaan pula, joten Ceolinen armo sai taas pitää meitä liikkeellä. Kaikeksi onneksi Orion päätteli tähdistä meidän kuitenkin olevan edelleen omassa maailmassamme ja ajassamme.

Punasilmä

Ensimmäisenä iltana saimme tutustua vanhan naisen, heimon shamaanin, mainitsemaan Punasilmään. Se näytti tietyssä määrin Morganilta, kun tämä päättää omaksua sen kaasumaisen muotonsa punaisine silmineen. Punaiset silmät olivatkin jotakuinkin odotettavat. Olento vain ilmestyi yhtäkkiä ja tappoi yhden heimolaisen.

Me emme kerta kaikkiaan ehtineet edes reagoida, kun se oli jo kadonnut. Heimo käänsi vainaja mahalleen maahan, ja aikoivat ilmeisesti jättää tämän siihen. Me vahdimme loppu yön, mutta Punasilmää ei enää näkynyt.

Herätys keskellä yötä sai kuitenkin varsinkin Morganin ja Damin hermot kireälle. Ilmeisesti loitsut vaativat kunnon yöunet toimiakseen.

Aavikon kuumuudessa

Seuraava päivä aavikolla marssimista oli yhtä tuskaa. Ilmeisesti minä ja Draviga onnistuimme saamaan auringonpistokset tai jotain vastaavaa, mutta pian ainakin minä tuskin jaksoin kävellä. Kaiken lisäksi ilmeisesti myös Orion olisi tarvinnut parituntia lisää unta, jotta Ceoline olisi taas kuunnellut häntä. Ikinä ei minulla ole ollut niin jano ja huono-olo kuin sillä jumalten kiroamalla aavikolla.

Onneksi muut saivat heimon vakuuttumaan aikaisen pysähdyksen viisaudesta. Eikä muuta kuin nukkumaan.

Ilmeisesti Punasilmä oli taas yön aikana käynyt kylässä, mutta siitä en muista juuri mitään. Seuraavan päivän olin tuskin tajuissani. Oikeastaan toivuin vasta, kun Orion juotti minulle vettä, jota oli saanut luotua heimolle. Lisäksi tarjolla oli herkullista harmaata mössöä, joka tuntuu olevan jumalten käsitys ihmisille sopivasta ruuasta. Ainakin Orionin rukoukset tuottavat aina sitä eikä mitään muuta.

No, eipä valiteta, kyllä se mössökin täyttää ja pitää tiellä.

Uusi hyökkäys

Ilmeisesti heimo oli päättänyt pysähtyä päiväksi lepäämään, mikä sopi minulle enemmän kuin hyvin. Draviga oli jotakuinkin yhtä hyvässä kunnossa kuin minä.

Aavikko ei sovi varkaille. Me olemme kaupunkilaisia.

Yön tullessa olin kuitenkin sen verran tolkuissani, että pystyin Punasilmän ilmestyessä käyttämään taas miekkaani. Emme taaskaan onnistuneet ajamaan sitä pois saatikka tuhoamaan ennen kuin se oli tappanut yhden heimolaisista.

Seuraavana aamuna heimo kuitenkin päätti taas jatkaa matkaa, ja minä myös, vaikka vielä heikottikin huomattavissa määrin. Lisäksi Orionin mössö oli kaikesta päätellen alkanut menettää ravitsevia ominaisuuksiaan, sillä sitä sai popsia mahansa pullolleen ja silti oli nälkä.

Valtavia luita

Päivän merkittävin tapahtuma oli valtava luuranko, johon törmäsimme aavikolla.

Heimon shamaani ei pitänyt näkemästään vaan väitti sitä pahaksi ja heimo teki ylimääräisen lenkin kiertääkseen paikan. Meidän poikia heimon varovaisuus ei kuitenkaan pysäyttänyt vaan he kaikki suuntasivat kohti luukasaa.

No, minä en ainakaan tee mitään ylimääräistä tässä helteessä ja, jos vanhat luut kiehtovat jonkun mielikuvitusta, niin siitä vaan. Yllättävän kiireesti tutkimusretkeilijämme kuitenkin palasivat takaisin heimon turviin ja illalla horisontissa näkyivät jo vuoret merkkinä autiomaan loppumisesta.

Iltapuhteeksi opetimme heimolle tulenteko taitoa, joka oli heille kaikesta päätellen täysin tuntematon. Naiset oppivat taidon kiitettävästi, mutta miehistä sen omaksui vain tulenkantaja, jonka tehtävänä oli alun perin ollut kantaa kekälettä kallossa ja pitää se palamassa jatkuvasti.

Ehkä hepulla oli kannustimenaan häpeä kekäleen sammumisesta.

Yöllä taistelimme taas Punasilmän kanssa, mutta kuten edellisinäkin öinä se sai saaliikseen yhden heimon jäsenistä.

Vuoret

Aamulla suuntasimme kohti vuoria ja iltapäivällä saavuimme kanjonille, jonka keskellä virtasi joki. Jonkin vihreän näkeminen oli suorastaan ihmeellistä autiomaan hiekan jälkeen. Minua ei enää ihan helposti kiskota hiekkaerämaahan.

Kanjonista löysimme pienen lammen, jonka veden heimo välittömästi mutasi ja kummallisen luolan ylhäällä sen seinustassa. Jos, ymmärsimme oikein shamaanin selityksen, paikka oli toisen heimon shamaanin luola ja tätä toista heimoa olimme menossa tapaamaan, koska heillä oli kokemusta meidän kaltaisistamme.

Niinpä jatkoimme matkaamme kohti tämän Karhun klaanin asuinsijoja.

Karhun klaani

Illansuussa saavuimmekin Karhun klaanin luolalle, mutta koko paikka näytti hylätyltä ja oli täynnä erilaisia rikkonaisia tarve-esineitä. Suuresta pääluolasta löysimme hajonneen ruukun, johon oli maalattu kuun vaiheita, ihmisiä jonkinlaisten suurikärkisten keihäiden kanssa ja punaisia silmiä. Ilmeisesti Karhun klaani oli tuntenut Punasilmän.

Syvemmälle luolaan pääsymme esti suuri karhu, joka onnistui säikyttämään meidät pahanpäiväisesti.

Toisella yrittämällä ja nyt varautuneina Jack ja Dam onnistuivat saamaan karhun hengiltä, mutta sen ruumis kaatui Jackin päälle. Mahtoi olla suhteellisen ilkeä tunne.

Karhu saatiin kuitenkin siirrettyä pois magian ja lihasten avulla, ja Jackia saatiin paikkailtua.

Syvemmältä luolasta löytyi kaksi kammiota, joista toinen oli ilmeisesti toiminut makuutilana ja toinen hautausmaana, jonne multa oli raahattu jostain ulkoa. Karhun klaani ilmeisesti hautasi kuolleensa maahan.

Ilmoitimme heimolle luolan olevan turvallinen ja heimo asettuikin sinne nukkumaan. Ensin kuitenkin suoritettiin karhun paisto ja syönti, mutta kunnon liha ei itse asiassa tuntunut kovinkaan paljon Orionin pöperöä täyttävämmältä. Missä mättää.

Me päätimme pitää vartiota kaiken varalta, joten ei kun nukkumaan tyhjällä vatsalla, sillä minä sain viimeisen vahdin.

Seuraava yö

Yö kului kaikin puolin rauhallisesti, mutta aamun sarastaessa Jack ilmestyi shamaanin kanssa ulos ja he olivat kaikesta päätellen lähdössä jonnekin. Hetken odottelin heidän ilmoittavan lähdöstään, mutta täytyy myöntää, että Jackin itsesuojeluvaisto on ollut viimeaikoina ollut mitä sattuu. Mistä me etsisimme heitä, jos jotain sattuisi.

Jos tämä heimo ei saisi suojeltua Muppetsien unta niin en kyllä minäkään. Jack sen sijaan saattaisi tarvita apua, mutta olisi kyllä käännyttänyt minut, jos olisin kysynyt mukaan, joten ei kun perään.

Outo luola

Jack ja shamaani tunkivat itsensä siihen vieraan shamaanin luolaan ja kun heitä ei alkanut kuulua takaisin kiipesin perään.

Se luola osasi kyllä haista. Ei meinannut se edellisiltainen karhu pysyä ollenkaan sisällä.

Alaviistoon etenevän luolan pohjalta sitten löytyivätkin Jack ja se onneton shamaani; tajuttomina. Mitä ihmettä he nyt keksivät. Orion…

Tuli siinä palattua suhteellisen rivakasti takaisin heimon uudelle luolalle. Onneksi muut alkoivat jo pikkuhiljaa itsekseen heräillä ja sain Orionin nopeasti liikekannalle.

Dravigan ja köyden suosiollisella avustuksella saimme Orionin (Morgan oli jo lentänyt edeltä) luolaan ja me loput jäimme siihen ulkopuolelle odottelemaan.

Juuri

Ilmeisesti shamaani oli syöttänyt Jackille jotain juurta (Jack, oletkos koskaan kuullut puhuttavan verijuuresta, erityisesti siitä riippuvaisuuskohdasta…) ja kun Orion sain pariskunnan tolpilleen he nappasivat lisää juurta ja Morgan tietysti syöksyi mukaan, voi elämän kevät.

Ilmeisesti luolan juuret tosiaan aiheuttivat jonkin asteisia harhoja. Orionin saatua urhean juurensyöjä kolmikkomme jaloilleen, Morgan ja Jack nimittäin suuntasivat jotain sekavaa höpisten karhun klaanin hautuumaalle kaivelemaan. Yrittivät vielä saada meidätkin mukaan.

Ilman hyvää (ja tässä tapauksessa selkeää) syytä minä en kyllä toisten hautoja kaivele ja ilmeisesti muut meistä olivat jotakuinkin samaa mieltä.

Punasilmän paluu

Yöllä punasilmä ilmestyi taas.

Ilmeisesti aavikolta poistuminen ei saanut sitä katoamaan, vaikkei sitä viime yönä ollutkaan näkynyt. Tällä kertaa onnistuimme kuitenkin ajamaan sen pois ilman saalista ensimmäisen kerran. Olento tuntui jollain tavalla ruumiittomasta ulkonäöstään huolimatta kiviseltä ja meidän miekoistamme vain Duarin leikkasi sitä kunnolla.

Tietyllä tavalla tämä miekka alkaa huolestuttaa, vaikka onhan se tehokas…

Seuraavana päivänä ei sitten tapahtunutkaan kummempaa. Lukuun ottamatta sitä, että Morgan ja Jack ottivat asiakseen syödä lisää niitä juuria. Hih hei.

Ainakin Jack onnistui päättämään hypätä Punasilmän kimppuun paljain käsin. No, se ei estänyt näköjään Punasilmää ja me emme uskaltaneet hyökätä, ettemme osuisi Jackiin. Taas yksi kuollut, ei onneksi kuitenkaan Jack.

Illalla iloinen pariskuntamme sitten päätti ryhtyä yleisestä vastustuksesta huolimatta Karhun klaanin luita hautuumaalta shamaanin luolaan. Orion ja Morgan ottivat vähän yhteen, yllätys yllätys. Tästä ei kuitenkaan ollut ilmeisesti mitään hyötyä, mutta aamulla sekä Jack että Orion ehdottivat Kouran klaanin kuolleiden hautausta maahan.

Orion kehitti heimolle pika pikaa jonkinlaisen hautajaisseremonian ja edellisyön uhri haudattiin läheisen metsän reunaan.

Se auttoi heti; nälkä oli poissa.

Seuraavana aamuna rauhallisen yön jälkeen keräsimme kamppeemme ja lähdimme hiljalleen kävelemään vuorten juurta pitkin kohti pohjoista ja Stoelia.

< Shan
< Seikkailu 5: Nälkä