Aramoton mustakirja

Seikkailu ajassa

Päivä 1

Olimme juuri saapuneet Stoeliin tarkoituksena pelastaa Mustamestari seisoimme Javynin sekä Zayinin vanhan kämpän ulkopuolella Armontie 6, joka oli nähnyt parempiakin päiviä. Tällä hetkellä se oli kasa tuhkaa muutenkin saastaisessa kaupungissa. Stoel oli kaukana entisestä loistostaan joka puolella oli köyhyyttä, tauteja sekä kärsimystä. Demoneja ei kuitenkaan näkynyt enää missään.

Aloitimme kaivamaan kellarin luukkua esiin, hetken kaivettuamme havaitsin valon syttyvän hetken matkan päässä sijaitsevan talon ikkunaan kerroin muille asiasta Zayin lähti tutkimaan asiaa, me muut jatkoimme kaivamista ja pian olimmekin jo paljastaneet luukun menimme alas Zayin ja Jalvyn keräsivät tavaransa jotka olivat tänne jättäneet. Kuulemamme perusteella Mustamestari tuotiin joka aamu kidutettavaksi Geston aukiolle päiväksi ja aamuun oli enää muutama tunti, päätimme lähteä kohti Geston aukiota. Tarkoituksenamme oli väijyttää Mustamestaria kuljettanut saattue kaapata Mustamestari mukaamme ja pyytää häntä tulkitsemaan ajankirjaa meille.

Matkalla aukiolle huomasin jonkin olevan eräällä kujalla ajattelimme että meitä varmaan tarkkailtiin lähdin matkaan tarkoituksena hiipiä sen taakse. Pääsinkin olennon taakse seurasin kun hän vetäytyi syvemmälle kujalle muun ryhmäni kulkiessa kujan ohi, ihan kuin vaanisi heitä päätin hoitaa hänet ennen kuin hän varoittaisi vastapuoltamme meistä. Siirtyessäni lähemmäs olentoa tunsin kuoleman hajun sehän oli vain yksi sairaista no ei hän varmaan eläisi viikkoakaan, joten tein hänelle palveluksen vapauttamalla hänet kärsimyksistä. Kaduin tekoani jo matkalla muun ryhmän luokse.

Pääsimmekin Geston aukiolle ilman suurempia välikohtauksia ja rakentaessamme väijytystä havaitsin sivusilmällä erään aukiolle paaluun roikkumaan asetetun ruumiin liikkuvan ja ammuin jousella liikettä kohti osuin ruumiiseen, osumalla ei ollut mitään vaikutusta. Myöhemmin Zayin havaitsi samaisen ruumiin ja koska hän tunsi Mustamestarin tunnisti hän ruumiin heti. Kannoimme ruumiin Armontien lymypaikkaamme. Seuraavaksi ryhmämme erkani hetkeksi Zayin ja Balaur lähtivät ostoksille, kun minä lähdin Javynin kanssa kohti velhojen kiltaa tarkoituksena löytää toivomus käärö jolla voisimme yrittää toivottua Mustamestarin takaisin elävien kirjoihin tai edes mahtinsa huipulla oleva velho, joka voisi tulkita kirjaa meille.

Saavuimme pian perille torni oli vanhan ja ränsistyneen näköinen, koputettuamme jonkin aikaa ovi luukku avautui ja meiltä kysyttiin asiaamme tänne. Hetken juttelun jälkeen hän päästi Javynin sisälle neuvottelemaan, niinpä jäin ulos nojaamaan tornin seinään ja viheltelemään viattoman näköisesti. Pian Javyn tulikin ulos ja kertoi ettei heillä ollut mitään käyttökelpoista, mutta hän oli kuullut satama-alueella asuvasta (velhosta), joka voisi auttaa. Löysimme paikan helposti saamamme osoitteen avulla perillä huomasimme heti ison ympyrän joka oli piirretty talon päätyyn, ympyrä merkitsi että talossa oli rutto.

Seuraavaksi huomasin varkaiden käyttämän merkin, joka merkitsi paikan olevan myös piilopaikka koputin oveen hetken päästä kuulin äänen ”takakautta”. Niinpä kiersimme taakse, jossa ensiksi huomasimme kerjäläisen avonaisen oven vieressä kuppikädessään, talon takapihalla varmaan vilkasta. Kävelin hänen luokseen tiputin kolikon kuppiin hän pyysi meitä menemään sisälle. Sisällä näimme pari kaveria istumassa pöydän ääressä kysyin olisiko täällä sattumoisin (velhoa), he vastasivat myöntävästi. Miehet päästivät meidät katsomaan velhoa yläkertaan vasta kun olin taannut ystäväni Javynin, lisäksi he käskivät avata yläkerran oven sisään päin. Teimme niin.

Yläkerrassa tapasimme vanhan velhon sairaus oli vienyt häneltä jalat eikä hänellä ollut montakaan päivää elin aikaa keskusteltuamme vähän aikaa kävi ilmi ettei hänellä ollut mitä etsimme. Musta mestari siis oli kuollut lopullisesti, rauha hänen muistolleen. Päätimme näyttää velholle ajan kirjaa ja näyttikin siltä, että hän onnistui tulkitsemaan sitä toisin kuin velho Jalvynimme. Saimme tietää kirjan sisältävän yhden taian, joka voisi lähettää meidät ajassa taaksepäin mihin aikaan tahansa, juuri sitä mitä tarvitsimme pelastaaksemme maailman jonka loppuun oli enää vajaa päivä.

Taiassa oli muutamia vaaroja kuten mahdollisuus, että kohde joka liikkui ajassa voisi menettää muistinsa tai syntyä uudelleen, no pieni riski tuloksiin verrattuna. Lisäksi meillä oli ongelmana pari pientä teknistä ongelmaa, nimittäin komponentteja taikaan palanen katkeruutta ja vapaaehtoisesti annettu sydän ja velho joka suostuisi suorittamaan taian joka vaatisi oman henkensä uhraamista. Onneksi (velho) suostui suorittamaan rituaalin, koska Jalvyn ei siihen ilmeisesti pystynyt, enää piti etsiä komponentit ennen taikomisen loppumista joka oli 12 tunnin operaatio alkaen seuraavan parin tunnin sisällä. Velho pyysi minua käskemään kaveria alakerrassa tulemaan luoksensa, tein työtä käskettyä pyysin kaveria alakerrassa lähettämään myös jonkun hakemaan Balauria ja Zayinia. Heidän saavuttuaan aloimme etsiä.

Mitä vapaaehtoisesti annettuun sydämeen tuli, Zayin lupautui antamaan omansa mikäli muuta keinoa ei ollut, hyvä niin. Joka tapauksessa Zayin lähti asioille kyselemään vanhoista vapaa kiltalaisista sepän kanssa joka hän oli aiemmin päivällä tavannut, kun taas Jalvyn ja Balaur lähtivät juttelemaan velhojen killan kaverin kassa. Itse jäin vartioimaan ettei kukaan tai mikään häirinnyt yläkerran tapahtumia, jossa velho oli jo aloittanut loitsimisen.

Jalvyn ja Balaur palasivat pian eivätkä olleet saaneet mitään selville. Niinpä päätimme Jalvynin kanssa käydä kysymässä eräältä vanhalta ystävältäni, joka omisti täällä tavernan, Balaurin jäädessä vartioon. Piakkoin olimme kapakassa tiskin takana oli ystäväni poika, kävelimme tiskille ja tilasimme oluet. Poika ei tuntunut tunnistavan minua heti joten sanoin hänelle nimeni, näin vihan leimahtavan hänen silmissään. Kysyttyäni häneltä hänen isänsä kohtalosta sain tietooni hänen kuolleen sinä yönä kun pakenin yläkerran ikkunan kautta vainoajiani. Hän oli kuollut koska ei ollut kertonut olinpaikkaani. Valehtelin pojalle hoitaneeni hänen isänsä murhaajat.

 Poika hymyili ja tarjosi minulle paukun onneksi näin pullon etiketin pääkallo ja reisiluut, myrkkyä. Niinpä tönäisin juoman tiskille, jonka pinta hieman kärsi. Hänen pyyhkiessään pöytää heitin timantin tiskille korvaukseksi aiheuttamastani pöydän turmeltumisesta. Seuraavaksi kysyin häneltä tiesikö hän ketään joka voisi auttaa tilanteessamme, hän ei tietänyt. Lopuksi kysyin sattuisiko hän tietämään mitä tapahtui tytölle, joka oli viimmeksi tanssijana tavernassa, tyttö johon tuohon aikaan olin syvästi rakastunut. Sain kuulla pojan naineen tuon tytön 7-vuotta sitten, jolloin tyttö oli kyllästynyt odottelemaan minua. Tunsin syvää katkeruutta ja olisin tehnyt jotain ikävää ellei Jalvyn olisi raahannut minua ulos.

Ulkona Jalvyn tiesi mistä saisimme palasen katkeruutta hän aikoi maagisesti poistaa katkeruuteni kunhan olisi ensin levännyt ja lukenut kirjojaan. Ulkona tapasimme Zayinin joka ei ollut löytänyt mitään tärkeää palasimme takaisin talolle, jossa velho loitsi. Talolla Jalvyn sai idean että vapaaehtoisesti annetun sydämmen voisi korvata jollain aidolla rakkauden tunnustuksella kuten rakkaus kirjeellä, tämän sanottuaan hän meni nukkumaan. Zayin muisti jonkun kultakauppiaan jonka tytär oli tulisesti rakastunut, niipä hän lähti katsomaan jos saisi sieltä vanhoja rakkaus kirjeitä. Balaur sai ajatuksen että katkeruus voisi olla yrtti ja lähti etsimään jotakuta joka tietäisi paremmin asioista. Minä jäin vartioimaan että velhon seremonia jatkuisi häiriöttä ja Jalvyn saisi nukuttua rauhassa.

Lätkin korttia parin talon asukkaan kanssa. Korttia pelatessamme mieleeni tuli kysyä kavereilta tiesivätkö he paikallisen varkaiden killan mustista marketeista enempää. Hyväksi onneksemme tämä talo oli yksi noista paikoista, niinpä pyysin heitä näyttämään mitä heillä oli. Muutamalla timantilla sainkin ihan mukavia esineitä joista varmaan oli hyötyä tulevaisuudessa. Zayin palasi hän oli löytänyt kirjeitä joita tarkasteltuani tulin johtopäätökseen niiden olevan kirjeitä ja ainakin toinen oli rakkauskirje tämän vahvisti toinen kavereista joiden kanssa pelasin korttia. Balaur saapui vähän ennen Jalvynin heräämistä, hän oli saanut selville että yrtti joka korosti tunne tiloja oli olemassa muttei ollut löytänyt sellaista, vaikka oli etsinyt lehdosta asti.

Zayin päätti yrittää etsiä yrttiä paikallisilta yrttikauppiailta. Zayin palasi yrtin kanssa mutta Jalvyn joka oli jo herännyt sanoi se olevan väärä yrtti. Luettuaan hetken kirjaansa Jalvyn suoritti seremonian ja lausui muutamia maagisia sanoja, yrittäen näin saada katkeruuteni kiteytettyä timanttiin. Hän ilmeisesti onnistui koska en tuntenut mitään tunteita eikä millään ollut mitään väliä. No koska meillä oli vielä muutama tunti aikaa päätimme viettää ne lähi bubissa kaljalla.

Saavuimme talon yläkertaan ajoissa ja annoimme komponentit timantin ja kirjeen maagille ja sanoimme ajaksi johon halusimme 10-vuotta menneisyyteen. Astuimme lattiaan piirretyn kuvion keskelle ympärillämme alkoi pyöriä pyörre kiivaammin ja kiivaammin kunnes olimme kuin tornadon keskellä, yht’äkkiä valkoinen peitsi iski keskellemme ja tipuimme alas pimeyteen. Otimme toisiamme käsistä kiinni. Törmäsimme johonkin otteemme irtosi tunsimme tuskaa. Tai siis emme… olimme paikassa jossa mikään ei ollut mitään ja kaikki. Ympärillä oli tyhjyys joka silti oli täysi. Hetki tuntui ikuusuudelta. Kunnes kuulimme Jalvynin Maagiset sanat ”tulkoon valkeus” ja se tuli.

Päivä 2

Olimme valkoisella hiekkarannalla edessämme oli isoja valkoisiin pukeutuneita siivekkäitä olentoja. Eräs heistä tuli kohti meitä ja tervehti meitä. Zayin sanoi heille jotain haltija kielellä ja he riemastuivat kovasti sanoen meitä lapsikseen. He pyysivät meidät mukaansa koska heillä oli ongelma, johon he toivoivat meidän olevan ratkaisu. Seurasimme heitä läheiseen kylään ja kylässä meidät ohjattiin yhteen taloista. Sisällä talossa huomiomme kiinnittyi ensiksi seinämaalauksiin. Ensimmäinen kuvasi hopeista lohikäärmettä ja valonkansaa toisessa joku yritti tuhota hopeisen lohikäärmeen kolmas oli niin pahasti rappeutunut ettei siitä saanut selvää. Iso valkoinen olento aloitti tarinansa joka kertoi kuinka paha petturi pimeäksi haltijaksi muuttunut Jheloma oli uhrannut lapsen ja yrittänyt tuhota valkeuden haltijat.

Ja kuinka valkeuden Elaine oli estänyt Jheloman yrityksen, josta vihastuneena kirottu Jheloma tympiintyneenä oli kutsunut pimeyden demonin vartioimaan ettei saarelle syntyisi lapsia, demoni istui vielläkin vuoren huipulla. Tämän jälkeen Jheloma ola tuhonnut valkeuden Elainen. Vaikka Elaine oli kuollessaan taikonut valkeuden peitsen jolla voisi tuhota demonin, niin Jheloman oli kironnut peitsen ettei valkeuden kansa voinut siihen koskea. Tämän jälkeen Jheloma oli kadonnut. Pari vuotta sitten saarelle saapuneet merimiehet olivat tehneet peitseen varren ja yrittäneet turhaan tuhota demonin, koska he eivät voineet nähdä demonia olivat he luulleet valkeuden kansaa hulluiksi ja lähteneet pois.

Lupauduimme auttamaan heitä ja pyysimme heitä antamaan meille peitsen jotta voisimme tuhota demonin ja vapauttaa valkeuden väki, saimme peitsen jota käyttämään valitsimme Zayinin joka alkoi innokkaana harjoitella peitsen käyttöä Balaurin opastuksella. Tämä valkeuden olento jopa lumosi tikarini niin ettei sillä voinut lyödä ohi. Ilta laskeutui ja yövymme tarkoituksenamme tuhota pimeyden demoni aamulla.

Päivä 3

Herättyämme aamulla havaitsimme ”kauhuksemme” Zayinin vanhentuneen ainakin kymmenen vuotta, hyvä niin olinkin kyllästynyt hänen 15-vuotiaalta näyttäviin piirteisiin, kuka nyt sellaista pentua ottaisi tosissaan. Tätä ihmeteltyämme lähdimme Valkeuden väen opastuksella polkua kohtaamaan demonia. Suureksi mielipahaksemme emme nähneet tuota pimeyden ja pahuuden ruumiillistumaa eikä valkeuden kansakaan pystynyt maagisesti meitä ohjaamaan demonin tuhoamisessa, emme siis voineet tuhota tätä vaikka kuinka yritimme. Näimme valkeuden kansan murtuneet ilmeet ja meidän kävi sääliksi heitä. Pyysimme heitä näyttämään meille paikan jossa Elaine kuoli, jospa löytäisimme sieltä jonkin vihjeen. Niinpä meidät ohjattiin läheiselle nummelle, jossa meille tarinan kertonut valkeuden väen edustaja kysyi meiltä halusimmeko me nähdä sen, vastasimme myöntävästi. Olento pyöritti kättään yhä hurjemmin ja hurjemmin ja ennen pitkää huomasimme olevamme taas tuossa mustassa ulottuvuudessa olemisen rajoilla.

Hetken kuluttua olimme mustalla hiekkarannalla odessämme oli mustia siivekkäitä olentoja joilla oli torahampaat. Eräs heistä tuli kohti meitä ja tervehti meitä. Zayin sanoi heille jotain haltija kielellä ja he riemastuivat kovasti sanoen meitä lapsikseen. He pyysivät meidät mukaansa koska heillä oli ongelma, johon he toivoivat meidän olevan ratkaisu. Seurasimme heitä läheiseen kylään ja kylässä meidät ohjattiin yhteen taloista. Talossa oli melko lailla samanlaiset kuvat seinillä kuin aikaisemmin mutta lohikäärmeet olivat punaisia ja olennot mustia. Lisäksi kuulimme tältäkin samantyylisen tarina mutta tällä kertaa kirottu valkeuden Elaine oli pahis ja siunattu pimeyden Jheloma hyvis ja demoni oli siunattu valon siivekä olento, peitsi oli tietysti pimeyden peitsi.

Lupauduimme auttamaan heitä, Zayin sai kantaa peistä ja meille suoritettiin erilaisia palveluksia. Minä esimerkiksi sain taas siunatun tikarin lisäksi yltäni poistettiin kiroukset. Kun olimme valmiit lähdimme kohti vuorta ja kirottua valkeuden olentoa ja tuhoamaan sitä. Matkalla kosketin saamillani tikareilla toisiaan ja niiden välillä iski valokaaret. Perillä koska emme nähneet kirottua enkeliä niin pyysimme pimeyden väkeä odottamaan hiukan taaempana poissa tieltä. Yritimme saada olentoa esiin muttemme onnistuneet joten palasimme pimeiden luokse. He olivat pettyneitä vaikkakin heillä oli jotain uutta annettavaa he pyysivät meitä kyläänsä takaisin rukoilemaan pimeyden jumalilta apua. Lähdimme takaisin kylään.

Temppelissä meitä kohtasi yllätys pimeyden Jheloma ja valkeuden Elaine olivat temppelin päädyn eri nurkissa. Molemmat yrittivät viekoitella meitä luokseen, molemmat lupasivat kaikkea ja enemmän. Itse en ole koskaan liiemmin välittänyt valkeuden tai pimeyden voimista vaan uskon tasapainoon tein päätökseni ja kävelin heidän väliinsä ja sanoin ”minä seison tässä valon ja pimeyden välissä, joista kumpikaan ei ole ilman toista, enkä liity kumpaankaan”, sanottuani tämän vedin molemmat tikarini esiin ja yritin lyödä ne yhteen pääni yllä. Tunsin niiden vastustavan toisiaan, sähkö säkenöi niiden välissä , jouduin päästämään otteeni irti niistä. Valkeuden Elaine ja pimeyden Jheloma sanoivat ettei minun olisi pitänyt tehdä niin. En ollut enää temppelissä.

Tunsi maan kallistelevan jalkojeni alla ja minulla oli märkä olo, hetkinen tämä oli tuttua minulle en ollut ensimmäistä kertaa myrskyssä merellä avasin silmäni olin ilkosillani ystävieni kanssa laivan kannella pahassa myrskyssä. Hetken kuluttua merimies tuli luoksemme ja ohjasi meidät kannen alle kieltäen meitä tulemasta kannelle ennen myrskyn laantumista. Tulimme käytävään jossa oli ovia molemmin puolin avasimme ensimmäisen, joka oli auki. Sisältä löysimme kaapillisen kaapuja jotka laitoimme yllemme uskonnollisen kirjan ja sauvan.

Palasimme käytävään tarkastimme muut ovet koputtamalla vain kahdesta meille vastattiin, toisen takaa kuului pahoinvoinnin ääniä ja toisen oven avasi aatelisnainen, joka erehtyi luulemaan meitä tämän risteilyn henkilökunnaksi. Muut ovista olivat lukittuja. Niinpä palasimme avonaiseen hyttiin, jossa irrotin lattia laudoituksesta naulan. Lähdin käytävään tarkoituksenani tiirikoida naulalla yksi ovista auki. Aloin tiirikoimaan yht’äkkiä tunsin kummaa kutinaa kädessäni vilkaisin sitä, se varisi kuin kuivunut joulukuusi.

Kun käteni murtui pölyksi totesin ystävilleni ”älkää muistako minua pahalla”

< Aramoto Akimbo
< Seikkailu 17-4: Valon Kansa