Olaf Avarakatseinen

Kautta aikojen on Nagaissa asunut velhoja, niin mahtavia kuin pelkkiä oppilaita. Monet heistä ovat painuneet jo historian unholaan, mutta eräät muistetaan, sillä he ovat luoneet maagisia esineitä, jotka säilyvät vielä tänä päivänä. Olaf Avarakatseinen on eräs heistä ja tämä on hänen tarinansa:

Olaf kiinnostui jo mestarinsa opissa suuresti esineiden sisältämien lumouksien synnystä. Vähänpä Olaf tiesi, että hänen kiinnostuksensa olisi sekä hänen tuhonsa että hänen uudelleensyntynsä. Kun Olaf lähti vaeltamaan pitkin Nagaita etsien maageja, jotka olivat kokeneita maagisten esineiden luonnin saloissa. Heiltä hän toivoi oppivansa monia taikoja ja keinoja, joita voisi sitten itse soveltaa omien esineiden luonnissa.

Olaf oli tuolloin vielä nuori ja naiivi, sillä hän ei uskonut että kukaan olisi niin epäkohtelias, että ei jakaisi salaisuuksiaan, ainakaan jos hänellä olisi myös salaisuuksia ja loitsuja, joita joku toinen velho ei tuntenut. Olafin legenda kertoo, kuinka hän tutustui matkoillaan moniin velhoihin ja oppi heiltä paljon uusia asioita, mutta Olafin tiedonhalu toi hänet monen pahan olennon tietoisuuteen.

Mutta Olaf ei rajoittanut tiedonkeräämistään pelkästään loitsuihin, sillä hän tiesi, että velhon, joka haluaa luoda maagisia esineitä, on myös valmistettava nämä esineet parhaista mahdollisista materiaaleista ja mielellään nämä esineet ovat myös itsessään erinomaista laatua.

Niinpä Olaf tutustui seppiin ja muihin käsityöläisammatin harjoittajiin, oppien näiltä tapoja tehdä parhaista materiaaleista laadultaan erinomaisia esineitä. Hän pisti kykynsä likoon ja loi esineitä, jotka vielä nykyäänkin tunnetaan tarinoissa, mutta ne jotka asioista tietävät tai ovat kuulleet pitävät näitä esineitä vain rihkamana Olafin esineiden joukossa.

Pimeät voimat

Mutta eräät ilkeät voimat (mikään taru ei muista keitä nämä henkilöt olivat, sillä heidän mahtinsa on tuhoutunut kauan sitten ja toisin kuin hyvät teot, pahat unohtuvat, koska niillä ei ole yleisesti kertojia eivätkä niistä bardit laula) eivät pitäneet Olafista eivätkä hänen esineistään, sillä ne olivat yleisesti jonkun hyvyyden voiman käytössä.

Olafilla oli tapana aina luotuaan uuden esineen lahjoittaa se jollekin, jolle siitä oli hyötyä, sillä Olaf ei halunnut, että hänen luomansa esineet lojuisivat vain jossakin aarrekammiossa ja kerisivät pölyä; hän oli luonut ne käytettäviksi. Pahat voimat halusivat Olafin päiviltä, mutta ongelma oli siinä, että tämä velho oli sekä taitava loitsija että hän oli kerännyt myös runsaasti ystäviä luomillaan esineillä, varsinkin kun oli niitä antanut niiden arvoisille henkilöille.

Mutta ei kukaan ole turvassa, oli hän kuinka mahtava tahansa ja Olafia iskettiin siihen kohtaan, mihin hän kyennyt puolustautumaan: maineeseen.

Aina, kun Olaf lähestyi asutuskeskusta, huhuja rupesi liikkumaan siitä, kuinka Olaf ryösti tiedot ja taidot loitsuillaan heidän mielistään ja kuinka hänellä oli jälkeläisiä jokaisessa kylässä, jossa hän oli koskaan käynyt. Näiden lasten sanottiin olevan epämuodostuneita ja pahoja läpikotaisin.

Huhut levisivät kulovalkean tavalla, eikä Olaf edes ystävineen kyennyt estämään niitä saamasta vaikutusta. Mutta koskaan ei Olaf vastustanut ihmisiä, edes silloin kun nämä heittelivät häntä esineillä, Olaf vain poistui kylästä. Ennen pitkää hän huomasi olevansa ilman minkäänlaisia tuttavia; hän joutui itse etsimään ravintonsa ja pyydystämään ja valmistamaan sen. Hän ei ollut enää tervetullut missään, mutta koska Olaf ei koskaan ollut tuntenut vetoa rakentaa omaa tornia, hän siirtyi syrjäisiin metsiin, ei täynnä vihaa ihmiskuntaa kohtaan, vaan surua sen tähden kuinka nopeasti se oli unohtanut hänen lahjansa sille.

Aikaa kului ja ihmiset unohtivat tyystin Olafin, sillä toden totta häntä ei tuolloin vielä tunnettu nimellä Avarakatseinen, sen aika oli tulevan myöhemmin.

Myrkky

Pahat voimat käyttivät nyt hyväkseen sitä, että Olaf eleli täysin itsensä varassa. He laittoivat myrkkyä hänen ruokaansa hänen ollessa levolla ja seurasivat innolla tulevia tapahtumia. Olaf söi ja myrkky ryhtyi pian vaikuttamaan, ja Olaf kärsi, sillä se ei ollut mitään tappavaa myrkkyä vaan se oli jotain ainetta joka vaikutti mieleen niin ettei kyseinen henkilö kuulee ja näkee asioita, joita ei ole olemassa muuta kuin hänen mielessään. Olaf ryntäili ympäri metsää ja yritti saada ajatuksiaan selvenemään.

Mutta kun hän ei saanut näkyjä loppumaan hän ei nähnyt muuta keinoa kuin sokaista itsensä.

Hän puhkaisi toisen silmänsä, mutta kun se ei auttanut, hän sai vaivoin itsensä toteamaan, ettei toisen silmän puhkaisusta ole sen enempää apua. Pahuuden voimat kävivät nyt hänen kimppuunsa eikä Olafista ollut vastusta heillä. Mutta pahuuden voimat olivat, kuten niin usein, ylimielisiä eivätkä kiinnittäneet ympäristöönsä pahemmin huomiota.

Metsän kansa

Niinpä pari metsässä asustavaa druidia, jotka Olafin huutaminen ja hetkellinen taistelun ääni oli tuonut paikalle, onnistuivat luonnon avulla pelastamaan tämän. He kantoivat Olafin mukaan omaan pyhään lehtoonsa, mutta edes siellä ei heidän voimansa ollut riittävä myrkyn kumoamiseen. Sillä se ei ollut tavallista myrkkyä, koska silloin druidit olisivat tienneet mitä vaaditaan sen kumoamiseen, vaan se oli luotu pimeyden voimien avulla juuri tätä tarkoitusta varten.

Olaf kärsi, sillä hän näki mielessään näkyjä, joista ei koskaan kertonut kenellekään, mutta joista tarujen kertojat ovat esittäneet mitä villeimpiä arvauksia. Olaf pyysi druideja ottamaan yhteyttä hänen vanhaan mestariinsa, sillä Olaf uskoi vanhan mestarin kykenevän kehittämään loitsun, jolla voisi poistaa myrkyn tai sen vaikutuksen.

Olafin mestari vastasi druidien kutsuun ja lupasi auttaa Olafia, jos ei siitä syystä, ettei hän välittänyt huhuista, jotka olivat jo tosin kauan sitten lakanneet, vaan siksi että hän halusi myös Olafilta palveluksen johon vain tämä kykenisi. Olaf suostui, mutta sanoi myös ettei kestäisi sitä aikaa, joka kuluisi uuden loitsun kehittämisessä.

Niinpä hänen mestarinsa loitsi Olafin väliaikaiseen stasikseen. Mestari lähti nyt etsimään loitsuja, mutta hänen matkoistaan ja tapaamisistaan mainitaan taruissa vain se, että ne kestivät kymmenen ja kolme vuotta, ja että kun hän viimein lausui Olafia pidättelevän loitsun kumoavan sanan, oli hän jo yli sadan ja kahdenkymmenen.

Mutta hän täytti lupauksensa, vaikka moni olisi jättänyt asian sikseen. Olaf palautui, mutta myrkky vaikutti yhä. Niistä loitsuista joita Olafin parantamiseen käytettiin, muistetaan vain kaksi: mielen tyhjennys ja toivomus. Pitkä oli ollut Olafin kärsimys ja maailma oli muuttunut sinä aikana jolloin hänen mestarinsa oli vaeltanut ympäri Nagaita etsimässä parannusta oppilaalleen.

Mestari ei enää vaatinut Olafilta vastapalvelusta itselleen, sillä hän tiesi aikansa tässä maailmassa olevan lopuillaan, eikä hän halunnut jatkaa epäkuolleena lichinä. Hän kuoli vain kaksi viikkoa Olafin parantamisen jälkeen, omassa tornissaan rauhallisesti unessaan.

Silmä

Olaf tunsi mielessään, että hänen täyttyy jotenkin saada näkökykynsä takaisin myös vasempaan silmäänsä, jonka hän oli itse puhkaissut. Hän ryhtyi työhön, josta tuli hänelle kaikkein tärkein: Olaf loi silmän joka oli sekä maaginen että mekaaninen.

Loitsut ja takomisen ja metallinkäsittelyn taidot hänellä oli yhä mielessään; nyt kun se oli vapaa myrkystä, mutta tiedot siitä, mitä vaadittiin tähän luomukseen häneltä puuttui. Olaf tiesi, että oli olemassa sellainen loitsu kuin velhon silmä, mutta hän tiesi myös sen, ettei sitä voinut ikään kuin "lumota" toisilla loitsuilla. Niinpä hän tuli siihen tulokseen, että hänen täytyisi rakentaa oikean silmän kopio, johon hän lausuisi lumouksia ja jonka hän sitten pienentäisi, jotta se mahtuisi silmäkuoppaan ja sitten vielä kumoaisi pienennyksen.

Olaf tajusi, että kaikki tämä kuulosti helpolta, mutta oli kaikkea muuta, varsinkin maagille, jolla on vain yksi silmä. Hän kertasi mielessään otuksia, joista voisi saada tarvittavia materiaaleja tähän projektiin, ja kuten niin usein, mieleen juolahti heti yksi olento: beholder, tai kuten se seikkailijoiden keskuudessa tunnetaan, monisilmäpallo. Jo pelkästään kyseisen olion löytäminen tuottaisi suunnattomia vaikeuksia, puhumattakaan sen voittamisesta, sillä tuskin hän voisi lainata beholderiltä yhtä silmää, ja magian käyttäjät ovat aina heikoilla beholderia vastaan.

Useita vuosia Olaf etsi ja etsi, käytti loitsuja ja kyseli seikkailijoilta, mutta vasta kun seitsemän vuotta oli kulunut, onnistui hän löytämään beholderin.

Olafin onnistui myös surmata se, vaikka se vaatikin häneltä uhrauksia: hänen täytyi tuhota beholderin iso silmä joka neutralisoi magian, jotta voitti otuksen, mutta hän olisi myös halunnut kyseisen voiman omaan silmäänsä, sillä hän aikoi vielä etsiä ne, jotka olivat hänet myrkyttäneet, ja syöttää heille heidän omia keitoksiaan. Seuraavaksi Olaf etsi lisämateriaaleja ja hänen kohteenaan oli Syvyydessä asusteleva olento nimeltä silmäsiipi, ja erityisesti hänellä oli käyttöä olennon silmälle.

Muista materiaaleista joita Olaf matkoillaan keräsi ja silmän luonnissa käytti, eivät tarut kerro, mutta erityisesti velhojen ja taruntuntijoiden keskuudessa kulkee tarinoita siitä, että Olaf kirjasi ylös materiaalit ja loitsut, joita hän käytti. Tämän kirjan sanotaan olevan mittaamattoman arvokas jokaiselle velholle, joka haluaa luoda maagisia esineitä, sillä Olaf kehitti itsekin monia loitsuja, joita ei ollut Nagaissa ennen hänen aikaansa, ainakaan ihmisten keskuudessa tunnettu.

Pitkään käytti Olaf aikaa, luoden ensiksi metallisen kuoren, joka suojaisi hänen uutta silmäänsä ja johon hän voisi lausui suojaavia loitsuja.

Kun Olaf oli saanut kuoren, joka näytti ja toimi aivan kuin tavallinen silmä; Olaf pystyi avaamaan ja sulkemaan sitä aivan kuin hänen oikeaa silmäänsäkin. Mistä aineesta tai miten hän loi kuoren sisälle näkevän osan, siitä eivät myöskään tiedä tai kerro ne, jotka tämän tarinan ovat joskus kertoneet, mutta lienee totta, että sille, joka haluaa luoda itselleen maagisen silmän, on syytä etsiä Olafin kirjaa, tai jotain sen kopiota, jos sellaisia joku on tehnyt.

Pitkän tovin Olaf lumosi silmää ja kun se oli lopulta valmis ei koko Nagaissa ollut ketään, joka olisi nähnyt kahdellakaan silmällä niin tarkasti tai niin kauas kuin Olaf näki hänen vasemmalla silmällään. Mutta se ei ollut vain kauas ja tarkasti näkevä silmä, se myös antoi Olafille kyvyn nähdä ainakin magiaa ja näkymättömiä olentoja.

Mutta nimen Avarakatseinen Olaf sai, koska hän pystyi silmällään näkemään joka suuntaan, myös taaksensa, mikä antoi Olafille edun kaikissa taisteluissa, joita hän kävi silmän luonnin jälkeen ja toden totta, Olafilla oli vielä muistissa ne henkilöt, jotka olivat hänet myrkyttäneet.

Etsintä

Pahat voimat, joita Oalf nyt etsi, eivät kuitenkaan olleet lojuneet toimettomina niinä vuosina, jotka Olaf oli stasiksessa viettänyt. Mutta paha ei pysty olemaan huomaamattomana, sillä Nagaissa on ollut kautta aikojen voimia, jotka ovat vannoneet tuhoavansa pahuutta.

Kun Olafin etsintä viimein päättyi, hän löysi myrkytyksestä vastuussa olevat henkilöt taistelussa valkeuden paladinien kanssa. Mutta pahuus ei ollut voimaton, ja heikosti olisi voinut paladineille, jollei Olaf olisi saapunut sillä hetkellä, kun saapui. Pahuus yllättyi täysin kun Olaf ilmestyi heidän keskelleen ja lausui loitsun joka tyrmäsi pahuuden voimat. Ei heistä ollut enää vastusta valkeuden paladineille, jotka veivät heidät tuomiotaan kuulemaan.

Kiitoksena avusta, jonka hän oli antanut valkeudelle, paladinit halusivat tietää, olisiko mitään mitä Olaf haluaisi heiltä vastapalveluksena, vaikka tietysti Valkeuden palveleminen on palkinto itsessään. Olaf sanoi, että hän oli tullut etsintänsä päähän, eikä hänellä ollut enää mitään, mitä hän tässä maailmassa tarvitsisi.

Olaf poistui niine sanoineen, eikä kukaan ole kertonut tavanneensa Olaf Avarakatseista Nagaissa.

Mutta ne, jotka tuntevat taruja, toteavat Olafin kohtalosta sen, että hän todennäköisesti vietti viimeiset hetkensä runsaassa iässä samalla tavalla kuin hänen oma mestarinsa, rauhallisesti unessa nukkui pois Olaf Avarakatseinen.

< Magnus "Dam" Harleigh