Elainen kronikat: Elethansan Tuho ja Pimeyden Kukistuminen

Neljännen Ajan suurin saavutus ja tuho oli Elethansanin Tuho. Siellä missä ennen mahtavat metsät ja lehdot hallitsivat, on nykyään Suuri Punainen Aavikko. Metsä, joka oli runsas ja monimuotoinen, ja missä eli monia eläimiä, kasveja, ihmisiä ja haltioita, on muuttunut punaisen hiekan erämaaksi, jossa vain harvat selviytyvät. Niin kuin metsien vanhat puut ovat muuttuneet tuhkaksi, ovat myös haltioiden suuret kaupungit kohdanneet saman tuhon. Tuhon, joka tappoi tuhansia ja tuhansia.

Moni tuhosta selviytynyt haltia menetti halunsa elää ja siirtyi Suureen Tuntemattomaan. Harvat tuhosta selviytyneet ovat vaienneet, eivätkä sanallakaan mainitse mitä Elethansanissa tapahtui. Tuhon ja unohduksen huntu pyyhki Nagain yllä, eikä juuri kukaan enää tiedä, mikä johti Elethansan tuhoon. Tämä on tarina mahtavista ja heidän uhrauksesta.

Kun Pimeyden joukot marssivat pohjoisesta etelän, Valkeuden joukot valmistautuivat. Sodan merkit olivat olleet ilmassa jo pitkään, eikä suurta kohtaamista voinut enää välttää. Haltiat ja etelän ihmiset nousivat Pimeyttä vastaan. Vaikka Pimeyden joukot olivat lukuisammat, oli Valkeuden voimat mahtavien käsissä ja kohtaaminen oli tasaväkinen. Mahtavat velhot, arkkipiispat ja demonit kohtasivat ja kylvivät tuhoa. Metsä nousi maata vastaan ja ilma tulta.

Sota lainehti valtoimenaan Elethansasissa ja se vaatimat uhrit olivat lukuisat. Koskaan ei ollut maailma nähnyt niin mittavaa taistoa. Maasta nousi vuoria, jotka pyyhkäistiin olemattomiin. Taivas iski tulella, joka poltti kaiken. Metsät hukuttivat hetkessä kokonaisia armeijoita. Mahtavia olivat ihmisten velhot ja voimallisia haltioiden vihityt, eikä Valkeus voinut ajaa Pimeyttä, eikä Pimeys hukuttaa Valkeutta. Vuosikymmeniä kului taistelujen repiessä maata ja taivasta, kunnes jumalat eivät voineet enää välttää yhteenottoa.

Ihmisten mahtavat nousivat jumalia vastaa ja kielsivät Valkeuden. Uhmatulet paloivat yötä päivää heidän polttaessa elävältä kaikki, jotka Valkeutta palvoivat. Mahtaviksi olivat sotajohtajat nousseet ja vaativat paikkaa jumalten joukossa. He astuivat Pimeyden luo, eikä Valkeus voinut heitä estää. Valkeus heikentyi, eivätkä vihityt enää voineet auttaa kaikkia sodan uhreja. Monet vaativat Valkeutta vastaamaan, mutta tuloksetta. Kansat jättivät Valkeuden ja kääntyivät Pimeyden puoleen. Pimeys oli vahvistunut ja Valkeus näytti kuihtuvan sen rinnalla. Silloin jumalat astuivat Nagain kamaralle.

Maa valitti sodan repiessä sitä ja viimein se salli Valkeuden astua alas. Valkeus astui haltiain luo ja puhui sen valituille. Valkeus nousi etelästä ja pyyhkäisi Pimeyden joukot Elethansasta. Jumalten raivo pyyhki maatta, eikä kukaan pimeyden sydämeensä ottanut säästynyt tuholta. Hetkessä katosi tuhannet pimeyden joukot jättämättä jälkeäkään. Vain mahtavimmat pimeyden voimassa säästyivät ja he joutuivat pakenemaan pohjoiseen. Maa rauhoittui ja hetken vallitsi rauha. Mutta Pimeys näki mitä oli tapahtunut, eikä maa voinut sitä kieltää. Niin nousivat Pimeyden Ruhtinas ja Jumalat, ja he astuivat Nagain kamaralle.

Pimeys katsoi Valkeutta ja sanoi sanan. Valkeuden valitut vaikeroivat ja maa aukesi valkeuden joukkojen alla. Pimeyden liekit nielivät kaiken, johon ne koskivat ja hetkessä oli Elenthansaniin laskeutunut hiljaisuus. Pimeys poltti valkeuden joukot, niin kuin Valkeus oli hävittänyt pimeyden joukot. Vain vanhimmat ja mahtavimmat olivat selvinneet, mutta suuri oli ollut tuho kummallakin puolella. Elenthansan oli hetkessä muuttunut hiljaiseksi metsäksi, jossa ei kuulunut puhetta, laulua, runoja tai mahtisanoja. Hetken oli hiljaista ja Metsän Neito huokasi. Silloin palasivat eläimet ja metsä kukoisti jälleen. Mutta vailla ihmisiä tai demoneja, haltioita tai pahalaisia.

Valkeus katsoi pitkään Pimeyttä ja Pimeys vaani Valkeutta. Rauha oli palannut, sillä kukaan ei uskaltanut häiritä jumalia. Hetki kestää tunteja, päiviä ja kuukausia, eikä kukaan sano sanaakaan. Ei ennen kuin mahtavimmat pimeyden ihmisistä nostavat kalpansa ja vaativat Valkeuden katoamista.

Silloin Valkeus iskee Pimeyttä ja Pimeys peittää maan. Valkeuden jumalat nousevat mahtavina ja hipovat taivaita. Heidän mahtinsa murskaa kiveä ja tasoittaa vuoria, mutta Pimeyden Ruhtinas nousee Valkeutta vastaa ja Pimeyden jumalat ovat hänen rinnallaan. Pimeys hukuttaa auringon noustessaan ja polttaa kaiken mihin koskettaa. Vain hetki ehtii kulua, mutta vuosituhansia Valkeus ja Pimeys taistelevat. Ja viimein Valkeus joutuu taipumaan Pimeyden Ruhtinaan edessä. Niin mahtava on Pimeyden Ruhtinas, ettei Valkeus kestä sitä enää katsoa. Pimeyden Ruhtinaan edessä jumalatkin näyttävät pieniltä, eikä heidän mahtinsa merkitse hänelle mitään. Niin taipuu Valkeus ja Pimeyden Ruhtinas nousee yhä korkeammalle, ja kaikki joita hän katsoo palavat.

Pimeyden mahtavimmat sotaruhtinaat olivat Bomar Beowulfin poika, ja etelän ruhtinas, Pyrie Galenin sukua ja idän musta valtias Sagic El'Raisin. He kokosivat pimeyden joukot komentoonsa ja marssivat kohti Valkeuden joukkoja. Valkeus oli voimaton Pimeyden edessä, eikä voinut heitä estää. Valkeus perääntyi ja vain haltiat nousivat vastustamaan Pimeyden sotaruhtinaita. Vaikka Haltiat olivat kestäneet ja heissä virtasi mahti, olivat pimeyden sotajoukot mahtavammat, eivätkä he kyenneet niitä estämään. Jumalat mittelivät yhä ja Valkeus yritti vastustaa Pimeyttä. Ja heidän jalkojensa juuressa ihmiset ja haltiat mittelivät keskenään. Valkeus kuitenkin horjui ja sen kaatuessa olisi maa syöksynyt ikuiseen pimeyteen. Silloin kohtalo puuttui tapahtumiin ja apu tuli odottamattomalta taholta.

Idän musta valtias katsoi Valkeutta ja näki sen horjuvan. Silloin hän pysäytti joukkonsa ja katsoi mahtavaksi noussutta Pimeyden Ruhtinasta. Hän näki mikä oli, ja mitä oli tuleva ja pysähtyi. Silloin hän nousi Pimeyttä vastaan ja julisti olevansa Harmaa, eikä Pimeyttä enää seuraisi. Silloin Pimeyden Ruhtinas pysähtyi ja käänsi katseensa alas.

Mitätön oli Sagic El’Rais, joka nousi uhmaamaan Pimeyttä, mutta silti Pimeys pysähtyi hänen edessään. Pimeyden Ruhtinas katsoi ja näki Harmaan ja silloin hän vihastui. Yksikään ei häntä kieltäisi, eikä yksikään voisi olla häntä palvomatta. Hän alistaisin kaiken ja jopa Valkeus joutuisi hänelle kumartamaan. Silloin hän kirosi idän mustan valtiaan, eikä antaisi tälle rauhaa, ennen kuin mitätön häntä kumartaisi. Pimeys riisti mahdin mitättömältä, eikä Harmaa voinut sitä vastustaa. Niin katosi idän musta valtias.

Vaikka Pimeys oli vain hetkeksi kääntänyt katseensa pois, oli Valkeus saanut aikaa ja nousi yllättäen horjuttaen Pimeyden Ruhtinasta. Pimeys joutui astumaan takaisin, mutta vaikka Valkeuden viha murskasi vuoret ja halkaisi taivaan, ei sen mahti saanut Pimeyden Ruhtinasta perääntymään enempää kuin yhden askeleen. Silloin Pimeyden Ruhtinas käänsi katseensa Valkeuteen, ja Valkeus horjahti jälleen.

Vaikka idän musta valtias oli poissa, oli hänen mahtitekonsa ja legendansa yhä olemassa. Pimeyden joukot, jotka olivat häntä seuranneet, kuiskivat hänen urotekojaan. Mahtava oli hänen elämänsä ollut ja lukuisat hänen tekonsa ja jälkensä maailmassa. Valkeuden Haltiat tiesivät vihollisensa ja tunsivat myös hänen legendansa. He muistivat idän mustan valtiaan mustat teot ja hänen pimeän valtansa. Myös he muistivat hänen mahtavat urotekonsa ja legendansa. Ja silloin palasi mahtava idän musta valtias.

Kuin legenda, joka elää vielä kauan sen jälkeen, kun sankari on jättänyt elämän, nousi Sagic jälleen. Hänen joukkonsa näkivät mahtavan sotaruhtinaan ja ylistivät hänen tekojansa, monia jotka olivat itse nähneet, ja monia, jotka muilta olivat kuulleet. Haltia kauhistuivat sotaruhtinaan ilmestymisestä ja he kuiskivat hänen armotonta valtaa ja vapisten lausuivat hänen mustia tekojansa. Silloin Sagic nousi ja kohtasi Pimeyden Ruhtinaan.

Pimeyden Ruhtinas ei kuitenkaan nähnyt häntä, sillä jumalat eivät usko legendoja. Kädessään idän musta valtias kantoi mahtimiekkaa, Verikalpaa. Hän kohotti sen hiljaa  ja iski Pimeyttä. Taistelu taukosi hetkeksi ja terä viilsi Pimeyden Ruhtinasta. Pitkään Sagic viilsi ja leikkasi irti Pimeyden Ruhtinaan sydämen. Kauhuissaan Pimeyden Ruhtinas katsoi alas ja näki nyt loukkaajansa. Hän näki mitä oli tapahtunut ja käänsi katseensa ympärilleen, ja huusi.

Mahtava oli Pimeyden Ruhtinaan ääni. Se murskasi kaiken alleen hajottaen lihan ja luun, ja jauhoi kaiken tomuksi. Metsät muuttuivat tuhkaksi ja maa vaikeroi. Pimeyden joukot murskaantuivat ja Valkeuden joukot muuttuivat maan tomuksi. Valkeus joutui kätkemään itsensä ja pakenemaan Pimeyden Ruhtinaan ääntä. Ääni tuhosi kaiken, niin ettei mikään jäänyt ehjäksi, ja niin katosi Elethansan suuri metsä.

Kun Ruhtinaan huuto taukosi, hän näki ettei voinut enää seistä maan kamaralla ja joutui pakenemaan. Mutta hänen sydämensä jäi ja se putosi maahan. Pimeyden Ruhtinaan veri virtasi maahan ja tuhosi maan, niin ettei siinä mikään enää kasvaisi. Se värjäsi maan punaiseksi ja tuhosi kaiken elävän. Niin syntyi Suuri Punainen Aavikko.

- Ote Elainen kronikoista