Elainen kronikat: Nimetön

Monta sankaria on noussut Nagaissa tunnetuksi, ja heidän tarinansa tunnetaan. Monta sankaria on kuollut, eikä kukaan ole laulanut heidän lauluansa. Monet ovat jo vaipuneet unholaan, eikä heidän tarinoitansa muisteta. Jokaisessa legendassa on totuuden avain. Tämä on tarina Nimettömän legendasta.

Nimetön vaelsi maailmassa, eikä kukaan häntä tuntenut. Hän kulki maan ääriin, eikä kukaan häntä tuntenut. Hän kulki Valkeuden ja Pimeyden luona, eikä kukaan häntä tuntenut. Hän oli, mutta häntä ei kukaan tuntenut.

Hän astui Pimeyden luo, eikä Pimeys häntä huomannut. Hän ei ollut heille kukaan, eikä Pimeys häntä syleillyt. Hän jätti Pimeyden murheellisena ja saapui Valkeuden luo. Mutta Valkeus ei häntä halunnut. Se ei häntä tuntenut, eikä häntä halunnut. Hän käänsi katseen pois Pimeydestä ja Valkeudesta, eikä kukaan tiennyt hänen tarinaansa.

Hän jätti maailman ja vetäytyi yksinäisyyteen. Yksikään ei laulaisi hänen tarinaansa, eikä yksikään ylistäisi häntä, sillä kukaan ei häntä tuntenut. Hän isosi elämää, mutta se ei häntä tuntenut. Silloin astui Neito hänen luoksensa.

Nimetön kohotti katseensa maan tomusta, joksi hän olisi tuleva ilman lauluaan ja katsoi neitoa. Neito oli kaunis katsella, villi ja arvaamaton kuin maailma, jossa hän seisoi. Ja hän tunsi neidon. Neito katsoi murheellisena Nimetöntä ja hetken Nimetön uskoi että neito tunsi hänet. Pitkään katsoi neito Nimetöntä, mutta käänsi viimein katseensa pois, sillä neito ei häntä tuntenut. Neito kääntyi lähteäkseen, mutta Nimetön anoi häntä.

"Maan Äiti, Luonnon Lapsi ja Metsän Neito, älä hylkää minua. Katso kasvojani, ja muista legendani ja tarinani. Laula urotekoni, sillä ilman niitä en ole mitään."

Neito kääntyi Nimettömän puoleen ja katsoi häntä. Viimein hän virkkoi, ”En tunne sinua Nimetön, et ole minun lapseni. En näe sinun tarinaasi, en tunne sinun legendaasi, enkä voi niitä sinulle laulaa. Olet Nimetön, eikä kukaan sinua tunne.”

Nimetön vajosi polvilleen ja anoi neitoa. ”Olen harmaa ja silti en ole mitään. Harmaan mahti on minun, mutta se ei minua tunne. Maailma tuntee tarinani ja legendani, mutta se ei minua tunne. Auta, oi Metsän Neito, laula minulle tarinani.”

Neito pudisti päätään ja lausui, ”En voi laulaa tarinaasi, eikä voi sitä laulaa kukaan harmaa. Ei pimeys, ei valkeus, eikä yksikään kuolevainen. Tarinasi on heille tunnettu, mutta olet silti tuntematon.”

Neito katsoi kun Nimetön vajosi hänen edessään ja hän sääli Nimetöntä. ”Kaikki tuntevat tarinasi ja vain niiden kautta saat nimesi takaisin. Maailma tuntee laulusi ja legendasi, mutta ei sinua, oi Nimetön.”

Neito ojensi kättään ja otti maasta kiven. Hän lauloi ja kiveen syttyi hänen merkkinsä ja ne loistivat hetken kirkkaana. Sitten hän antoi kiven nimettömälle. ”Kukaan ei sinua voi muistaa, mutta kerää tarinasi ja anna muiden laulaa ne, vaikka he eivät sinua muista. Etsi ystävät, etsi viholliset ja kuuntele Valkeutta ja Pimeyttä. Kun he ovat laulaneet tarinasi, eivätkä muista sinua, laula oma tarinasi ja lausu legendasi. Ehkä silloin saat nimesi takaisin.” Näin sanottuaan neito lähti ja jätti Nimettömän.

Nimetön kiersi ympäri maailmaa. Ihmiset kertoivat hänen legendaansa, ja haltiat lauloivat hänen laulujansa. Ja Kivi kuuli kaiken. Viimein hän lauloi oman tarinansa ja niin syntyi uusi legenda. Niin sai Nimetön nimensä takaisin. Niin syntyi uudelleen Sagic El'Rais.

- Ote Elainen kronikoista