Tulen Soturit

Minun heimoni eli aavikolla käyden kauppaa pohjoisen ja lännen kanssa. Olen useasti ennenkin käynyt täällä linnakkeessa, ja kerran Stoelissa. Kaksi kuunkiertoa sitten ollessamme matkalla pohjoiseen, näimme miehen makaamassa hiekassa. Hän olisi varmasti kuollut ellemme olisi antaneet hänelle vettä ja suojapaikkaa. Mies oli tummaihoinen kuten kaikki aavikon asukkaat, mutta hänellä oli ihmeellinen metallista tehty haarniska ja hänen korvansa olivat suipot. Ihmeellisintä hänessä olivat silmät, ne olivat kuin suuret punaiset kuilut jotka vangitsivat katsojan huomion. Sellaista ihmistä ei kukaan ollut aikaisemmin nähnyt. Mies jäi naistemme ja vanhusten kanssa leiriin odottamaan meidän paluuta Stoelista. Mies huokaa. Kunpa vain olisimme jättäneet miehen kuolemaan.

Kun palasimme takaisin heimomme luo, se oli vaihtanut paikkaa, mutta viestinviejät kertoivat oikean paikan. Mies jonka pelastimme, oli saanut suostuteltua heimomme päällikön matkaamaan syvemmälle aavikolle. Siellä hän oli viimein havainnut paikan mihin pysähtyä ja heimo oli tehnyt leirin. Outo mies, joka kutsui itseään Baruk Kaahiksi, oli viettänyt yön tutkien autiomaata, ja monet miehet olivat luulleet hänen tulleen hulluksi paahtavasta auringosta. Aamulla kuitenkin vartiomies näki miehen nousevan auringon säteissä tämän pitäessä miekkaansa päänsä yläpuolella. Outo oli se miekka, se oli taottu salaman muotoon, ja se loisti heleää valoa yön pimeydessä.

Mies oli vain seissyt paikallaan aivan kuin odottaen jotain. Sitten tapahtui jotain ihmeellistä, taivas näytti pimenevän ja tyhjästä nousi valtava hiekkamyrsky. Heimo joutui pakenemaan myrskyn voimaan telttoihin peläten kuitenkin että voimakas myrsky veisi nekin mennessään. Sellaista myrskyä ei ollut kukaan nähnyt aikaisemmin. Se raivosi monta tuntia, ja aivan yhtä yllättäen kuin se alkoikin, se loppui. Tuli aivan tyyntä, ja auringon viimeiset säteet näkyivät horisontissa. Vartijat olivat lähteneet katsomaan miten Baruk Kaahille oli tapahtunut, sillä hän oli ulkona myrskyn alkaessa. Suuri oli heidän ihmetyksensä, kun he löysivät hänet elävänä ja hyväkuntoisena, seisomassa hiekasta paljastuneen kivisen rakennuksen vieressä. Myrsky oli puhaltanut hiekan paljastaen sen syvyydestä terävän pyramidin huipun. Sen huipun vieressä oli Baruk Kaah tutkien huippua ja sen kyljessä olevaa tummaa aukkoa. Kukaan ei uskaltanut lähestyä rakennusta, mutta mies käveli tyynesti sisälle. Yöllä tuskin kukaan sai nukuttua, sillä rakennuksen suunnasta kuului välillä outoa kalsketta ja valitusta.

Aamulla heimon väki kerääntyi päällikön luo vaatien että heimo siirtyisi heti pois rakennuksen luota. Selvästi pahuus asui siellä, mutta päällikkö torjui rauhallisesti miehet ja kertoi että Baruk Kaah oli kertonut että se oli vanhan Akhet heimon pyhä temppeli. Kukaan ei tiennyt mikä Akhet temppeli oli, ja päällikkö jatkoi kertoen että Baruk Kaah oli käynyt sisällä ja löytänyt kirjoituksia, joissa kerrottiin Akhet heimosta ja sen palvomasta jumalasta, joka oli sama kuin meidän. Temppeli oli jätetty lahjaksi tuleville sukupolville. Se tarjosi turvapaikan ja antoi soturille voimaa kohdata vihollisensa. Kaikki ihmettelivät mitä päällikkö tarkoitti, mutta hän pudisti vain päätänsä ja sanoi Baruk Kaahin näyttävän myöhemmin.

Seuraavana päivänä Baruk Kaah kertoi Suuren Madon palvojista, joita hän sanoi Akheteiksi. He palvoivat lisäksi autiomaan aurinkoa ja saivat ylimaallisen voiman auringolta. Hän halusi osoittaa temppelin mahtavan voiman ja tarvitsi pelottoman ja voimakaan soturin. Onneton J’Tal suostui ja yhdessä he menivät sisälle temppeliin. Koko päivänä ei temppelistä kuulunut ketään tai siellä ei näkynyt mitään, mutta illalla Baruk Kaah tuli ulos ja hänen perässään astui soturi, mutta millainen. Soturi oli alasti ilman suojaavaa tunikkaa, ja häntä verhosi tummat lieskat, jotka valaisivat ympäristöä. Kaikkien hämmästykseksi soturi levitti kätensä ja samalla kaksi valtavaa siipeä ilmestyi hänen selkäänsä. Tulinen Soturi hyppäsi ilmaan ja lensi kaikkien pään yli tulisen vanan jäädessä hänen peräänsä.

Kaikki olivat ihmeissään tästä, ja suuresta voimasta, kun he näkivät soturin puhaltavan tulisen liekin ilmaan valaisten koko alueen. Baruk Kaah kertoi että vain mahtavimmat ja rohkeimmat soturit saivat tämän voiman, voiman tulla Suuren Madon ja Auringon sotureiksi. Baruk Kaahin vakuutteluista huolimatta monilla oli epäilyksiä ja pelkoja, mutta suurempi oli se joukko joka seurasi häntä.

Viime viikolla toinen heimo tuli meidän luoksemme ja päälliköt tekivät muodollisen liittymisseremonian. Baruk Kaahin tulen sotureiden voima oli kiirinyt muidenkin heimojen tietoon. Uuden heimon päälliköllä oli kuitenkin epäilyksensä Baruk Kaahin vakuuttelusta huolimatta ja hän vaati näytön. Näytöksi valittiin Punaisen etuvartion hävitys. Niin päällikkömme käski meidän hyökätä tänne ja nähdä Tulen Soturit toiminnassa.

Kun näin yhden sotureista muuttuvan läpikuultavaksi, ymmärsin että pyhä Kardoh (suomennos: Se joka antaa elämän.) on kuollut. Tulen soturi ei ollut enää punainen nomadi. En tiedä miten päällikkömme voi hyväksyä kaiken tämän, Baruk Kaahin on täytynyt käyttää jotain mustaa velhoutta ja langettaa lumous hänen päällensä. Pahuuden lähde on tuhottava ettei enempää niitä saastaisia ja epäpyhiä olentoja tule tähän maailmaan.

- Nomadi Edeinoksen tarina Tulen Sotureista.

< Taruja ja Tarinoita