Valon Kansa

Valon kansa on kirottu niin ettei se voi saada lapsia ollenkaan, suuri vartija estää lasten sieluja tulemasta saarelle.

Kirouksen on asettanut pimeä Jheloma, joka löysi pudonneen tähden. Löydettyään punaisen taivaalta pudonneet kiven, Jheloma tuntui saaneensa lisäpuhtia taikoihinsa. Lisäksi hän tuntui muuttuneen pahempaan suuntaan, hänen pimeä puolensa tuntui astunee esiin ja hän vanheni päivässä vuosia. Kun hän viikon kuluttua kaappasi yhden valon lapsen, löysimme hänet kun hän oli uhraamassa sitä jollekin pimeälle jumalalleen. Verinen lapsen ruumis makasi hänen jalkojensa juuressa ja verisen tikarin on hän oli kohottanut päänsä päälle voitonriemuisesti.

Kun ryntäsimme hänen sisälle pysäyttääksemme hänet, hän vain nauroi ja sanoi: "liian myöhäistä valon lapset, olen saanyt pimeyden voimat viimeinkin ja olen teitä voimakkaampi. Nyt minulla on sekä kiven voimat että kansani pimeän voimat, ne yhdessä tekevät minusta voimakkaamman kuin teistä yhdessä."

Yhä nauraen hän vain osoitti suuntaamme jolloin hänen käsistään lähti musta pilvi kohti meitä. Olimme kohdanneet sen ennenkin, taistellessamme pimeyden haltijoita vastaan ja tiesimme miten kumota se, mutta pimeä Jheloma tuntui saavan jostain enemmän voimaan kuin pystyimme kohtaamaan ja niin pilveen joutuneet jähmettyivät ja heidän elämänsä tuntui haihtuvan pois jättäen vain kuihtuneen kuoren jäljelle. Kauhistuneena hengissä säilyneen pakenivat hänen majastaan.

Olimme valmiina kuitenkin ulkona odottamassa häntä valmiina käyttämään valon voimia kun hän astuisi ulos, ja kun hän viimein tuli ulos majasta käytimme kaiken voimamme lähettäen valon, voiman jota yhdenkään pimeän väen ei olisi pitänyt kestää, meitä oli yli kolmekymmentä, ja sellaisen voiman olisi pitänyt tuhota hänet heti. Silti hän vain käveli ja kaikki valovoima tuntui imeytyvän medaljonkiin jossa oli punainen kivi. Se imi kaiken valon ja pimeän Jheloman ympärillä näytti pimeys vain lisääntyvän. Olimme voimattomia, mutta valmiita uhraamaan henkemme tuhotaksemme tämä voimakkaimman pimeän haltija jota koskaan olimme kohdanneet. 

Mutta juuri kun olimme hyökkäämässä aseinemme hänen kimppuunsa, hän nosti kätensä ja huusi: "Teiltä Valon Portti Kirkas Sulkeutuu, Uusi Valo Pimeyteen Hiipuu," jolloin tunsimme voiman katoavan jäsenistä ja lyyhistyimme maahan.

Pimeä Jheloma vain jatkoi: "Portti Pimeyden Nyt Aukeaa, Kirottu Sinne Valonne Ammentaa, Pimeys Iäinen Teidät Ottaa Vastaan, Lapsiksi Pimeyden Teidät Annetaan."

Valtavat tuskat iskeytyivät ruumiiseeni ja huomasin ihoni alkavan tummua ja ajatusten pimentyä, kuin kaikki hyvä ja hyvyys olisi paennut ja turmeltu pahuudeksi. Tiedä mitä meille olisi tapahtunut huomasin vain yhtäkkiä että kaikki eivät olleetkaan kaatuneet maahan vaan Valkoinen Elanee, suurin velhoistamme seisoi yhä ja alkoi loistaa valkoista kirkasta valoa. 

Valo kirkastui ja Elanee huusi vasten Jheloman sanoja: "Pimeys Ei Meitä Tänään Kohtaa, Valo Pimeyden Aina Voittaa, Poistu Pimeys Manattu, Vie Pois Jheloma Kirottu, Et Joukossamme Seistä Enää Voi, Kirottu Jheloma Jonka Pimeys Loi."

Valkoisessa velhossamme näytti yhä olevan puhtia jäljellä koska Pimeä Jheloma hätkähti ja horjahti taaksepäin. Silti hän ei kaatunut vaan nojasi sauvaansa kääntäen katseensa Valkeaan Elaneeseen. Näytti kuin koko maailman viha olisi kuvastunut noista mustista silmistä kun Pimeä Jheloma katsoi maagiamme.

Vaikka Jheloma tuskin pysyi pystyssä, hän kohotti kätensä taivaisiin ja huusi: "Kirottu Pimeys Joka Sinut Loi, Ikuisuuden Porttia Vartioimaan Toi, Kuule Sanani ja Ota Muoto, Anna Heille Unohdus - Ikuinen Kielto". 

Kuului jyrinää ja Valkoinen Elanee katsoi kauhistuneena taivaalle huutaen Jhelomalle: "Olet hullu, et voi kutsua häntä tuhoamatta kaikkea, peruuta kutsu heti".

Pimeä Jheloma vain nauroi ja vastasi: "Sinä typerys et hyväksynyt lahjaani ja karkotat minut, mitä hävittävää minulla on, en kuulu tänne enää". Sitten näimme suuren kaksi sarvisen hahmon ilmestyvän vuorten päälle suuri tappara kädessä. Pelottava oli sen muoto ja ääni oli kuin ukkosen jyrinää kun se puhui.

Sanat iskivät korvamme lukkoon, kun kuulimme sen sanovan: "Mitä haluat sinä joka minut kutsuit? Pieni on muotosi ja vähäinen voimasi, kerro niin tuhoan sinut kivuttomasti".

Jheloma ei näyttänyt hätkähtävän yhtään olennot puhetta vaan huusi takaisin: "Kirottu kuule sanani ja toteuta tahtoni, kautta pimeyden käsken kautta sydämen määrään. Sulje saari uudelta kasvulta ja ravitse itsesi heidän valollaan, kunnes ei valoa enää ole". 

Vaikka demooni joka seiso vuoren huipulla oli mahtavan näköinen, näytti se kutistuvan ja menettävän kauhistuttavuuttaan kun Jheloma puhui.

Suuri Pimeys tuntui laskeutuvan ja olento vastasi: "Teen kuten tahdot, vaikka ikuisuuden vartion. Hinnan silti vaadin ja elämäsi tahdon".

Olento ojensi käsiään kohti Jhelomaa, mutta Pimeä Jheloma ei edes väistänyt demonin kouraa, vaan seisoi uhmakkaasti. Juuri kuin olento oli tarttumassa häneen ja sulkemassa häntä kouraan, Jheloma ojensi kätensä ja sanoi: "Hah, pois voimasi vien kaiken, jos vain tehtävän jätät kesken, voimaton olet minua vastaan, käskyni toteutan tai voimasi otan mukaan".

Kun Pimeä Jheloma oli sanoi tämän, demonin käsi pysähtyi ja se huusi raivosta. Sitten Jheloma kääntyi katsomaan Valkeata Elaneeta ja Valkoinen Elanee kaatui maahan, mutta hän kohotti kuitenkin päänsä ja katsoi Jhelomaa.

Hirveät tuskat näyttivät iskevän Elaneehen, mutta vaikka veri valui hänen suupielestä hän manasi vielä ennen kuulemaansa: "Kirottu Vaikka Ikuisuuden Vartioi, Kaataa Sen Valon Peitsi Jonka Valo Loi".

Jheloma vain nauroi ja lausui: "Vain Valon Kansa Kirotun Näkee Jonka Pimeys Toi, Ei Peistäsi Saaren Kansa Silti Koskaan Kantaa Voi". Yhä Hänen nauraessa, elanee leimahti liekkeihin ja Jheloma alkoi kadota silmiemme edestä. 

Jäljelle jäi vain demoni joka istui vuoren huipulle ja kasa tuhkaa paikalle jossa valkoinen Elanee oli ollut. Kun ryntäsimme hänen kuolinpaikalle, näimme tuhkan seasta loistavan jotain kiiltävää ja löysimme tuhkan seasta kiiltävän valkoisen peitsen terän. Yksi joukostamme yritti koskea siihen, mutta veti kätensä heti takaisin ja näimme hänen juoksevan huutaen. Myöhemmin näimme hänen kätensä ja se oli palanut karrelle. Vaikka kaadoimme vettä peitsen terälle, se ei höyrynnyt vaan tuntui olevan kylmä, mutta pysty silti polttamaan kätemme. Emme siis voineet kantaa peistä, kuten Jheloma oli manannut.

Myöhemmin kun saarelle tuli joukko merimiehiä käymään kerroimme heille tarinan ja näytimme peitsen terän. He ottivat sen sillä se ei tuntunut vaikuttavan heihin mitenkään. Merimiehet liittivät terän valmistamaamme varteen, ja yksi heistä, nuori laiva poika sääli meitä ja halusi tuhota demonin.

Emme halunnet estää poikaa ja niin hän otti peitsen ja lähti kohtaamaan demonia. Silti vaikka demoni seison vuoren juurella suoraan edessämme, poika ja merimiehet väittivät etteivät he nähneet siinä mitään. Ja vaikka he kuinka huitoivat väisti demoni peistä sulavasti, eikä poika pystynyt osumaan siihen mitä ei nähnyt.

Turhautuneena hän lopetti pian, ja merimiehet jättivät meidät väittäen hulluksi kansaksi.

- Vanhan Miehen kertomus kansanasa kohtalosta

< Taruja ja Tarinoita